Historia

Debbie perustettiin vuonna 2004, kun jonkun mielestä oli hyvä idea alkaa coveroimaan Blondien biisejä. Kokoonpano oli tuolloin Pojat + Outi. Hyvin pian kuitenkin pelkkien covereiden esittäminen tuntui hölmöltä, joten täytyi siis alkaa tekemään omia biisejä. Outi kirjoitteli tekstejä, joita Miika innolla sävelsi. Söderholmin koti toimi koelaboratoriona, jossa tehtiin erilaisia demoversioita biiseistä. Biisit tuntuivat jo tuolloin maailman parhailta, joten oikean bändin kasaaminen oli välttämätöntä. Jaakko innostui kalapuikkoviiksistä ja halusi liittyä bändiin keväällä 2005. Kesällä keikkailtiin Puustockin Ramopunk-piknikillä ja joitain muitakin keikkoja oli. Bändi oli innostunut, uusia biisejä syntyi vauhdilla ja keväällä 2006 pestattiin kalapuikkoviiksivitsillä Murkku mukaan ja alettiin äänittämään levyä. Söderholmien koti toimi studiona ja biisien äänittely oli kivutonta, hauskaa ja antoisaa. Ei ollut kiire minnekään, mitä tahansa oli lupa kokeilla, ei ollut aikatauluja, mikään ei ollut kiinni rahasta, huomista ei murehdittu, eikä julkaisukiemuroista piitattu. Oli vain pelkkä tekemisen riemu. Lopulta päätimme, että nyt tämä levy on valmis. Tammikuussa 2007 Woimasointu julkaisee Debbien esikoisen ja keikkailu voi alkaa toden teolla.
Kokoonpano:
Outi Söderholm - laulu
Miika Söderholm - kitara ja laulu
Murkku - basso ja taustalaulu
Jaakko Slotte - rummut
(Marko Kantola - kitara) |